maanantai 19. toukokuuta 2008

Hulina viikonloppu!!


Kyllä oli hulina viikonloppu! Siskoni tuli käymään miehensä ja koiransa kanssa viikonlopuksi. Heidän koira "Rico" on 11vko:a vanha eli 2vko:a vanhempi kuin Maxi.

Ensi kohtaaminen oli aika koomisen näköistä. Ensin Rico juoksee Maxia karkuun ja hokastuaan että onkin vähän suurempi kuin maxi niin eikun kimppuun. Äänet oli aika pahan kuuloista jonkin aikaa kun pojat tutustuivat toisiinsa. Siinä meni koko torstai ilta huhtoessa ja puristessa. Yö oli onneksi rauhallinen varmaan siksi kun koirat nukkui eri huoneissa.

Seuraava päivä alkoi taas huhtomisella mutta kaikkien yllätykseksi ei niillä enää puhtia riittänytkään ja sitten meni oikeestaan perjantai nukkuessa.

Lauantaina käytiin sitten kasvattajan luona näytillä kun Ricokin oli liki main, samasta kennelistä kun ovat. Sitten nukutti taas illalla hyvin .

Sitten sunnutaina Rico lähtikin taas kohti vantaata odottamaan seuraavaa kohtaamista mikä on parin viikon päästä vantaalla!

Maxi vähän etsiskeli sunnuntaina Ricoa kun heräili,kun oli nukkumassa Ricon lähtiessä.Nyt jo palannut normi rytmiin. Opetti Rico Maxille jotain täälllä ollessaan.... Tiskipöydän vieressä kyttäämisen.... Ei paha!!

lauantai 10. toukokuuta 2008

Viikko Takana

Huomenna on kulunut viikko kun Maxi tuli taloon. Hyvin on mennyt, huomaa että alkaa herra kotiutumaan. Yöt on sujunut ihanan rauhallisesti (koiralla ainakin) ei ole ollut mitään ikävöimisiä ja kerran yössä ollaan käyty pissalla ja sitten aamulla 5.30-6.30 aikaan. Hyvin on poitsu oppinut ulos meno tarkoituksen eli ei ole paljon tarvinnut tarpeita sisältä korjata.
Takapihallamme on yksi paikka missä on ihanaa olla ja sehän on tietenkin semmoinen multa kasa että kun siltä tullaan niin on tassut ja kuono niin mullassa kun vaan voi ja sieltä ei tultaisi pois ei sitten millään!!!!
Hihnasa ollaan opeteltu kanssa kävelemään mutta ei oikein tahdo tulla kun olisihan se paljon mukavampi kulkea omalla pihalla ihan ilman hihnaa! Tänään jo kyllä sujui huomattavasti paremmin.Pikkuhiljaa....

maanantai 5. toukokuuta 2008

Koira kotiutui!

Eilen haimme ihanan Maximme kotiin.Ensimmäinen yö meni todella hyvin nukkuessa meidän sängyn vieressä. Viideltä Maxilla taisi soida herätyskello ja sitten kiireellä ulos,kun ei ollu yöllä tullut mitään sisälle.
Lapset oli aivan innoissaan uudesta perheenjäsenestä ja koko iltapäivä menikin vahtiessa että kaikki sujuu hyvin.

Nyt vietämme täällä koiran kanssa laatuaikaa kun lapset on päiväkodissa ja isukki lähti kursseille tampereelle koko viikoksi!

Näin meillä lähti tämä koiran elämä käyntiin ja hyvin on mennyt toivotaan hyvää myös jatkoon!