Tänne ei mitään ihmeellistä kuulu. Lomat loppu ja arki koittaa tämän viikon Puolivälisä Maxillekin kun isäntä lähtee myös lomalta takaisin töihin!
Tosiaan oltiin vajaa viikko ripulissa. Kaksi yötä meni valvoessa ja lattioita kuuratessa.Sitten alkoi hieman rauhoittumaan lääkkeen ja oikean ruokavalion kanssa. Nyt ollaan jo ihan täysissä ruumiin voimissa!
Toissapäivänä kurkkasin pojan suuhun niin sieltähän puutui ylhäältä koko eturivi. Sain jopa yhden hampaan talteen...jeee!!
Tänään käytiin sitten kaupunki kierroksella ensimmäistä kertaa. Olimme jopa semmoisessa "juna" kyydissä mikä kiertää ympäri kaupungin, Maxi mukana tietysti!
maanantai 30. kesäkuuta 2008
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Lomailua!


On taas tovi mennyt enkä ole tänne mitään kerinnyt rustaamaan. Mitähän kaikkea tässä on ollut!? Maxi kasvaa ainakin kovaa vauhtia ja vauhti lisääntyy siinä samassa!
Loma aloitettiin Vantaan reissulla ja sieltä mentiin tykkimäkeen missä Maxi oli mukana. Kävely kun ei aina kiinnostanut niin onneksi otimme pojallemme matkarattaat mukaan niin Maxi matkusti niissä makoillen,ihmisillä oli hauskaa. Eräs lapsikin sanoi äidilleen että ompa hassua kun tuo koira istuu rattaissa!
Sieltä sitten kotiuduimme ja kävimme eläinlääkärissä rokotuksessa perjantaina,niin se aika menee!Kävimme myös mökillä veneilemässä Maxi oli tuttuun tapaan rauhallinen siinäkin tilanteessa nautti olostaan.
Nyt sitten vaan lomailemme vielä rarisen viikkoa ja sitten arki kutsuu. Tänään pitäisi mennä leikkimään Iineksin (14vko) ja Iitan (n.3.v) kanssa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
